Alku vuosi on mennyt toisaalta työn touhussa, toisaalta sairastaessa. Sairastettiin Korona koko perheen voimin. Onneksi selvittiin aika vähillä oireilla, eikä kukaan tarvinnut sairaalahoitoa. Rokotteita on otettu täysi sarja. Meitä on myös sulostuttanut perheen uusi tulokas Tryffeli, tuleva terapiakoira?
Nyt on vielä vajaa kaksi kuukautta jäljellä tätä osa-aikaista yrittäjyyttä, ennen kuin pääsee kokonaan keskittymään oman toiminimen kehittämiseen. Töitä on riittänyt hyvin, mutta tuolloin huhtikuun alusta alkaen mahtuu lisää asiakkaita listalle.
Tähän vuodenaikaan on ihanaa, kun valon määrä lisääntyy joka viikko ja nyt on luntakin riittämiin. Kolmen viikon kuluttua lomaillaan ansaitusti talvisissa tunnelmissa ja ehkä ehdin hiihtämäänkin ensimmäisen kerran tänä talvena. Villasukkalenkillä olen käynyt muutaman kerran, se on mahtavaa 🙂