30.9.2023 Työn touhussa kohti talvea

Arki rullaa kuin hyvin öljytty kone, vai miten on? Aamut menee rutiinilla tai sitten on sukat hukassa ja takku tukassa. Itselläni aamuihin auttaa jo illalla valmiiksi laitetut vaatteet, aamupala jääkaapissa ja kassi pakattuna, joten ei tarvitse kuin suorittaa. Toiset tarvitsevat hitaan aamun, rauhallisen herätyksen ja vaikka Aamulehden silmäilyn, miksei vaikka pienen happihyppelyn koiran kanssa. Kaikki ollaan erilaisia ja hyvä niin, lapsi perheessä voi kuitenkin olla aina hankalaa mahdollistaa jokaiselle omanlaisensa aamu. Kuvatuki, ennakointi ja rutiini helpottavat pieniä siirtymiä ja ryhtymistä seuraavalle tehtävälle. Kun kaikki tietävät, mitä pitää seuraavaksi tehdä, ei tarvitse vääntää joka asiasta. Harmituksen sattuessa lapsen tunne on hyvä sanoittaa ja kertoa siten, että ymmärtää ja huomaa ison tunteen. Hyvä apu tässä voi olla myös tunnemittari.

Syksyn aikana ollaan useamman lapsen kanssa askarreltu tällaisia tunnemittareita ja monessa perheessä ja ryhmässä ne on otettukin jo käyttöön